Disney Plusin 'Boston Strangler' on aikakauden rikosdraamaelokuva, joka seuraa tarinaa kahdesta toimittajasta, Loretta McLaughlinista ja Jean Colesta, jotka yhdistävät sarjan murhia. Kun murhat jatkuvat, he vaativat tutkintaa, mutta heidän esimiehensä estävät heidän pyrkimyksiään. Poliisi näyttää myös olevan huolimattomasti kiinnostunut tapauksesta, kunnes kaikki räjähtää ja tilanne muuttuu vaikeaksi kaupungissa. Matt Ruskinin ohjaama elokuva on mukaansatempaava salapoliisi, jossa päähenkilöt taistelevat naisvihaa ja seksismiä vastaan samalla kun he kohtaavat vaaraa, että sarjamurhaaja kohdistaa heihin yrittäessään paljastaa hänet. Tämä hyytävä tarina saattaa saada sinut miettimään, perustuuko se tositapahtumiin. Otetaan selvää.
Kyllä, 'Boston Strangler' perustuu tositapahtumiin. Se seuraa tosielämän tapausta Bostonin kuristaja jonka uskotaan olleen vastuussa ainakin 13 naisen kuolemasta 60-luvun alussa Bostonissa, Massachusettsissa. Osa murhista tapahtui myös ympäröivissä kaupungeissa. Kaikki uhrit olivat 19- ja 85-vuotiaita ja sinkkuja. Heidät raiskattiin seksuaalisesti ja kuristettiin sukkahousuilla, mikä antoi sille myös nimen Silk Stocking Murders.
Lopulta Albert DeSalvo-nimisen miehen vahvistettiin olleen Bostonin kuristaja, mutta uskotaan, että osan murhista tekivät jäljennösmurhaajat. Vuonna 2013 DNA-todisteita vahvistettu että hän oli tappanut yhden uhreista, Mary Sullivanin. Samaa ei voitu vahvistaa muiden kahdentoista murhan osalta. Tapaus on aiemmin muokattu vuoden 1968 elokuvaksi, jossa pääosissa ovat Tony Curtis ja Henry Fonda, ja se on ollut aiheena useissa podcasteissa ja tietokirjoissa vuosien varrella.
Matt Ruskin oli kuullut tapauksesta aiemmin, mutta uutta projektia pohtiessaan hän alkoi tutkia tarinaa syvällisesti. Lukiessaan murhia mielenkiintoisina, Ruskin kiehtoi kahdesta naisesta, jotka löysivät ensimmäisenä murhien väliset yhteydet ja auttoivat tuomaan tapauksen julkisuuteen. 'Aloin lukea kaikkea, mitä sain käsiini, ja löysin tämän todella kiehtovan ja kauhistuttavan murhamysteerin, josta en tiennyt mitään', hän sanoi .
Kuultuaan haastattelun Loretta McLaughlinin kanssa hän päätti seurata tarinaa tämän näkökulmasta. Tämä tarkoitti, että se olisi 'hahmovetoinen tarina', joka vaati käsikirjoittaja-ohjaajan perehtymään kaksikon henkilökohtaisen elämän yksityiskohtiin. Se osoittautui erittäin vaikeaksi, koska heistä oli saatavilla hyvin vähän tietoa. Sitten hän huomasi, että hänellä oli yhteys Jean Coleen. Hän on ystävä Colen tyttärentyttären kanssa. Hänen kauttaan hän otti yhteyttä McLaughlinin ja Colen lapsiin, jotka maalasivat 'eloisen' kuvan naisista.
Yksi elokuvan keskeisistä juonenkohdista on seksismi, jonka McLaughlin ja Cole joutuvat kohtaamaan. He keksivät järkevän teorian murhat liittyvät toisiinsa, mutta kukaan ei ota niitä vakavasti. Elokuvantekijöiden oli tärkeää esitellä tämä kaksikon kohtaama taistelu niiden ihmisten keskuudessa, joiden oli määrä tukea heitä. ”Uutishuoneet olivat miesvaltaisia ympäristöjä, ja vakavaa tutkivaa journalismia harjoittavia naisia oli vähän. He kohtasivat haasteita työpaikalla ja kotona, kun naisten ei odotettu tekevän uraa, kun heillä oli perhe”, johtaja sanoi.
Kun Ruskin tiesi, mistä elokuvassa olisi kyse ja miten tapahtumat ratkesivat, hän alkoi etsiä muita elokuvia, jotka olivat käsitelleet samanlaisia teemoja aiemmin. Hän oli erityisen vaikutti kirjoittaja David Fincher 's' Zodiac ”, joka noudattaa samanlaista oletusta, jossa tutkivat toimittajat yrittävät jäljittää sarjamurhaajan. Hän katsoi myös Fincherin muita töitä ja sai inspiraatiota 'Kaikki presidentin miehet' ja 'Jeanne Dielman' elokuvan eri puolille.
Ruskin veti puoleensa McLaughlinia ja Colea ja heidän töitään, ja hänestä tuntui, että 'heidän tarinansa oli kertomisen arvoinen tarina'. Hän toivoo, että ihmiset vastaavat 'tähän kerrostettuun murhamysteeriin', joka on myös 'todella inspiroiva tarina parista toimittajasta, jotka ovat helvetin innokkaita tekemään työtä, johon he ovat intohimoisia'. Hän paljasti, että vaikka melkein kaikki elokuvassa tapahtui tosielämässä, jotkin tapahtumat ja vuoropuhelut on dramatisoitu tarinankerrontaa varten. Aikajanaa on joissain tapauksissa muokattu 'säilyttääkseen vauhdin ja jatkuvuuden tunteen' elokuvassa, mutta se ei millään ota pois viestiä, jonka hän aikoo yleisön viedä pois.