Perustuuko Ben-Hur tositarinaan?

William Wylerin ohjaama 'Ben Hur' on a seikkailudraama elokuva joka kertoo tarinan Juuda Ben-Hurista, prinssistä, joka joutuu roomalaisen ystävänsä pettämisen uhriksi. Juuda ja hänen äitinsä päätyvät vankilaan, vaikka ovat syyttömiä. Joten hän vannoo kostavansa tekijälle vääristä syytöksistä ja huonosta kohtelusta. Vuoden 1959 elokuva tunnetaan kauniista ja realistisesta kristillisen etiikan esittelystään, ja monet ovat uteliaita oppimaan tarinan alkuperästä. Joten, ilman pitkiä puheita, syvennytään sen selvittämiseen, onko 'Ben-Hurin' kertomus todellisuudessa juurtunut vai ei!

Onko Ben-Hur tositarina?

Ei, 'Ben-Hur' ei perustu tositarinaan. Se on sovitus Lew Wallacen kristillisestä romaanista 'Ben-Hur: Tarina Kristuksesta', ja sen on kehittänyt näyttöä varten käsikirjoittaja Karl Tunberg. Sitä pidettiin yhtenä vaikutusvaltaisimmista uskonnollisista kirjoista, ja siitä tuli myydyin romaani ja se poiki useita elokuvasovituksia. Joitakin tarinassa tutkittuja merkittäviä teemoja ovat henkinen anteeksianto, lunastus ja myötätunto vieraita kohtaan.

Vuosina 1877–1896 useimmat amerikkalaiset uskoivat, että hurskaus tasoitti tietä vaurauteen, mikä on toinen motiivi romaanissa. Wallace kuvaa tätä Juudan nousun kautta huipulle, joka aina seurasi moraalia ja pysyi ystävällisenä, mikä johti kaikkeen hänen elämänsä rikkauteen. Kuten raportit viittaavat, Wallace suhtautui skeptisesti siihen, kuinka hänen uskontonsa näkisi Jeesuksen sankarina kuvitteellisessa tarinassa, mutta hän halusi pysyä uskollisena kaikkien uskomuksille.

Suurin osa Juudan sanoista on otettu King Jamesin Raamatusta, jotta vältytään vääristelystä. Lisäksi Jeesuksen kuvaus on varsin synonyymi useimpien 1800-luvun raamatullisten fiktioiden kanssa. Wallace oli ilmeisesti saanut inspiraationsa Robert G. Ingersollista, joka oli tunnettu julkinen puhuja ja agnostikko. Kirjoittaja tapasi hänet junamatkalla Indianapolisiin, jossa he keskustelivat uskonnollisista ideologioista. Kirjoittaja katsoi, että Robert tiesi liian vähän uskostaan ​​ja päätti tutkia kristinuskoa ja kirjoittaa siitä.

Sen lisäksi romanttiset romaanit olivat toinen hänen muusansa, joka toimi elokuvan inspiraationa. Tutkiakseen kirjansa materiaalia hän vieraili usein Kongressin kirjastossa ja muissa Yhdysvaltojen suurissa kaupungeissa. Toinen elokuvan realistinen elementti on Rooman historia ja tavat. Se todella osoittaa kirjoittajan huomion yksityiskohtiin ja hänen halukkuutensa valaista sitä, mitä kristinusko todella tarkoittaa.

Tuottaja Zimbalist väitetysti palkkasi useita käsikirjoittajia parantamaan käsikirjoitusta ja minimoimaan sen sisällön sopimaan elokuvaan. Käsikirjoituksista kirjoitettiin noin 12 luonnosta, ja myös Karl Tunberg työsti taikuutta käsikirjoituksen parissa. Hän jätti pois paljon kirjan sisällöstä Kristuksen ristiinnaulitsemisen jälkeen, mutta Zimbalist ei ollut vaikuttunut hänen ponnisteluistaan. Koska dialogi oli hieman modernia, tuottaja pyysi S.N Behrmania ja Maxwell Andersonia, kahta näytelmäkirjailijaa, muokkaamaan käsikirjoitusta.

Romaanista ja elokuvasta tuli kulttuurisia esineitä, koska ne luotiin poliittisten levottomuuksien ja yhteiskunnallisten mullistusten aikana, mikä helpotti katsojien yhteydenottoa anteeksiannon ja uskonpuhdistuksen teemoihin. Päähenkilö Judah Ben-Hur on täysin fiktiivinen, kuten myös useimmat muut tarinan henkilöt. Aikaisemmin juutalaiset kapinalliset taistelivat Rooman valtakuntaa vastaan, mutta elokuvassa kuvatut tapahtumat ovat täysin kuvitteellisia.

Lopuksi totean, että 'Ben-Hur' on rakastettu klassikko, joka voitti Oscarin vuonna 1960. Sen upeat visuaalit, voimakas viesti ja eeppiset kohtaukset muistetaan lämmöllä tähän päivään asti. Katsottiinpa elokuvaa historiallisena fiktiona tai ajattomana eeposena, se pysyy kiinteänä osana elokuvahistoriaamme ja on osoitus siitä, mitä voimakasta tarinankerrontaa voi saada aikaan.